Muinaista menneisyyttä etsimässä. Keskiaikaisten saagojen käännökset ja riimututkimus suurvalta-ajan Ruotsissa

1600-luvulla Ruotsissa käännettiin useita Skandinavian menneisyydestä kertovaa keskiaikaista islantilaista saagaa.  Käännökset ajoittuvat aikaan, jolloin useimmat ruotsinkieliset eivät enää kyenneet ymmärtämään saagojen kieltä, muinaisnorjaa, eivätkä siksi pystyneet lukemaan alkuperäisiä tekstejä. Kääntämiselle oli myös poliittista tilausta, sillä keskiaikaista ja sitä edeltänyttä muinaista menneisyyttä, josta käännetyt saagat kertoivat, voitiin käyttää Ruotsin suurvaltaideologian rakennusaineena. Tällaisia tekstejä olivat erityisesti ne saagat, jotka jollain tapaa koskettivat Ruotsia; ne saattoivat sijoittua osittain Ruotsin maaperälle eli niiden katsottiin kuvaavan ruotsalaisia historian henkilöitä, tai ne kuvasivat henkilöitä, jotka muuten katsottiin Ruotsin kannalta merkittäviksi. Kiinnostus saagoihin sekä toiseen Ruotsin muinaisuutta valottavaan lähteeseen eli riimuihin liittyi myös yleiseen henkisen kulttuurin kasvuun, joka nousi kukoistukseen suurvalta-aikana ja jonka ilmentymää oli myös uusien yliopistojen perustaminen Tartoon, Turkuun ja Lundiin.

Näyttelyssä esillä oleva teos Heimskringla eller Snorre Sturlusons nordländske konunga sagor, sive historiae regum septentrionalium a Snorrone Sturlonide sisältää käännöksen muinaisnorjaksi kirjoitetusta alkuperäistekstistä, joka tunnetaan nimellä Heimskringla. Heimskringla on alkujaan islantilaisen laintuntijan, runoilija-kirjailija Snorri Sturlusonin (n. 1178–1241) kokoama teos. Snorri oli omana aikanaan vaikutusvaltainen päällikkö, joka osallistui myös kuninkuuteen liittyviin valtakiistoihin Norjassa. Hän oleskeli useita vuosia Norjassa ja vieraili myös muun muassa Länsi-Göötanmaalla. Heimskringlan alkuperäinen käsikirjoitus ei ole säilynyt, mutta teos on ajoitettu 1200-luvun alkupuolelle. Sen nimi tulee sen keskiaikaisen pääkäsikirjoituksen aloittavista sanoista ”Kringla heimsins”, jotka kirjaimellisesti tarkoittavat ‘maailmankehrää’.

historieregum_lev200

Heimskringla eller Snorre Sturlusons nordländske konunga sagor

Heimskringlan ensimmäinen osa, Ynglinga saga, kuvailee Skandinavian esihistoriaa ja kertoo Ynglingien suvusta, jota pidettiin vanhimpana tunnetuista Pohjolan kuningassuvuista. Sen esi-isä, myyttinen jumala Óðinn saapui Ynglinga sagan mukaan Aasiasta ja asettui asumaan Sigtunaan, kun taas pakanajumala Freyr hallitsi Uppsalassa. Myyttisen esihistorian jälkeen Heimskringla kertoo Norjan kuninkaista aina vuoteen 1177 saakka. Heimskringla oli jo kirjoitusajankohtanaan osa keskiaikaista skandinaavista historiankirjoitusta, joka perustui suurelta osin suulliseen kertomusperinteeseen, mutta oli saanut vaikutteita myös eurooppalaisesta historiankirjoitusperinteestä.

Sysäys Heimskringlan  kääntämiseen myöhemmin suurvalta-ajan Ruotsissa tuli hallitsijan taholta. Kuningas Kaarle XI kehotti muinaistutkija Johan Perinskiöldiä (1654-1720) kääntämään teoksen. Paitsi että Heimskringla tarjosi suurvallalle kuvauksen sen myyttisestä menneisyydestä, Ruotsin näkökulmasta erityisen merkittävässä asemassa oli myös kuningassaaga Pyhästä Olavista, joka oli hallinnut Norjaa vuosina 1016–1028, saagan sisältämän Uppsalan käräjien kuvauksen vuoksi. Ruotsin- ja latinankielisen käännöksen sekä muinaisnorjankielisen alkuperäistekstin sisältävä Heimskringla eller Snorre Sturlusons nordländske konunga sagor painettiin Tukholmassa vuonna1697. Juuri Johan Perinskiöld oli mahdollisesti ensimmäinen, joka käytti teoksesta nimitystä Heimskringla.

Näyttelyssä on esillä myös toinen merkittävä Ruotsin suurvalta-ajan käännöstyö: Uppsalassa 1672 painettu Hervarar saga på Gammal Götska (suom. ‘Hervörin saaga vanhalla jöötinkielellä’, jossa ‘jöötinkieli’ tarkoittaa muinaisnorjaa). Hervarar saga kuuluu niin kutsuttuihin muinaissaagoihin (fornaldarsögur), jotka kertovat muinaisista sankareista. Niiden tapahtumat sijoittuivat kauas menneisyyteen, maantieteellisesti kaukaisiin paikkoihin ja muinaisiin, pakanallisiin aikoihin, jolloin kristinusko ei vielä ollut saapunut Skandinaviaan. Ne perustuivat vuosisatojen halki säilyneelle suulliselle perinteelle. Muinaissaagoja alettiin kirjata ylös Islannissa 1200-luvun lopulta alkaen ja niitä kirjoitettiin aina 1500-luvulle asti. 1600-luvulta alkaen muinaissaagoja alettiin arvostaa Pohjolan historiana, minkä vuoksi ne Heimskringlan tavoin nähtiin tärkeäksi myös Ruotsissa.

Hervararsaga_lev200

Hervarar saga på Gammal Götska med Olai Vereli uttolkning och notis

Näyttelyssä esillä olevan Hervarar sagan on toimittanut ja kääntänyt muinaistutkijana ja kielentutkijana tunnettu Olaus Verelius (1618–1682). Teos sisältää 1200-luvulta peräisin olevan Hervarar sagan alkuperäistekstin, sen ruotsinkielisen käännöksen sekä Vereliuksen kuhunkin lukuun laatiman latinankielisen selitysosion. Hervarar saga kertoo kääpiöiden takomasta, kirotusta Tyrfingr-miekasta, joka kulkee perintönä Arngrímr-nimisen soturin suvussa (Vereliuksen versiossa soturia kutsutaan nimellä ‘Andgrimr’). Tämä oli voittanut miekan taistelussa surmatessaan sen entisen omistajan, myyttisen jumalan Óðinnin pojanpojan Svafrlamin. Miekka haudataan myöhemmin sen seuraavan omistajan, taistelussa kuolleen Arngrímrin pojan, Angantyrin, kanssa. Myöhemmin Angantyrin tytär, sotimisesta enemmän kuin naisten töistä kiinnostunut Hervör, saapuu isänsä hautaan, nostattaa kuolleen eläväksi ja vastaanottaa edesmenneeltä isältään suvulleen kuuluvan miekan.

Ase ja siihen liitetty kirous, jonka mukaan miekka on oleva kuolemaksi joka kerta kun se vedetään tupistaan, kulkeutuvat myöhemmin perintönä Hervörin pojalle, kuningas Heiðrekrille. Saagan viimeisessä luvussa kerrotaan suvun myöhemmästä jälkeläisestä Ívarr Suurisylisestä, jonka on katsottu eläneen 600-luvulla ja hallinneen Skoonea. Ívarr mainitaan myös Heimskringlassa, jonka mukaan Ívarr surmasi Ynglingien suvun viimeisen kuninkaan Ingjaldr Julman ja otti sitten valtaansa koko Ruotsin.

Vereliuksen Hervarar sagan version viimeinen luku sisältää lisäksi listan Hervörin sukupuusta ja Ívarrista polveutuvista Ruotsin kuninkaista  aina 1100-luvulle saakka. Viimeisenä mainitaan kuningas Philippús (Filip, k. 1118), jonka katsottiin olleen viimeinen kuningas Heiðrekristä polveutuvan suvun kuninkaista. Lista ei kuitenkaan ole todennäköisesti keskiajalta, vaan on vasta myöhempää perua. Heimskringlan tavoin Hervarar saga tarjosi 1600- ja 1700-luvun ruotsalaisille lukijoilleen historiallisena pidettyä tietoa ja mielikuvia ruotsalaisten muinaisesta menneisyydestä myyttisine ja menestyksekkäine sankareineen.

RunographiamScandicam_lev500

Hervarar sagan niteeseen on sidottu myös tämä Uppsalassa vuonna 1675 painettu latinan- ja ruotsinkielinen Manuductio Compendiosa ad Runographiam Scandicam Antiqvam recte intelligendam (Lyhyt opas muinaispohjoismaisten riimujen oikein ymmärtämiseksi).

Hervarar saga  ei ollut Vereliuksen ainut saagoihin ja muinaisskandinaavisiin kieliin liittyvä työ. Sen lisäksi Verelius käänsi ja toimitti useampia Ruotsin historiaan liittyviä muinaissaagoja, sekä laati muun muassa ensimmäisenä ei-islantilaisena muinaisnorjan sanakirjan. Tässä näyttelyssä esillä on myös Hervarar sagan niteeseen sidottu, Uppsalassa 1675 painettu latinan- ja ruotsinkielinen Manuductio Compendiosa ad Runographiam Scandicam Antiqvam recte intelligendam. En kort underwijsning om Them Gambla Swea-Gotha Runa-Ristning (suom. ‘Lyhyt opas muinaispohjoismaisten riimujen oikein ymmärtämiseksi’). Tässä teoksessa Verelius käsitteli Ruotsissa löytyneitä ja säilyneitä riimukirjoituksia. Runologia eli riimujen, riimukivien ja niiden historian tutkimus oli saanut pontta 1500-luvun lopun ja 1600-luvun alun Ruotsissa Johannes Bureuksen (1568–1652) tutkimusten myötä. Antikvaarinen innostus kasvoi Ruotsissa vielä seuraavalla vuosisadallakin. Tähän vaikutti mahdollisesti sekin, että riimukivilöytöjä oli Ruotsissa huomattavasti muita alueita enemmän; 1700-luvun alkupuolella niitä tunnettiin jo yli tuhat.

Kirsi Kanerva
kulttuurihistoria, Turun yliopisto

Kirjat
1. Heimskringla eller Snorre Sturlusons nordländske konunga sagor, sive historiae regum septentrionalium a Snorrone Sturlonide. Toimittanut ja kääntänyt Johan Perinskiöld. Tukholma 1697.
2. Hervarar saga på Gammal Götska med Olai Vereli uttolkning och notis. Toimittanut ja kääntänyt Olaus Verelius. Uppsala 1672.
3. Olaus Verelius: Manuductio Compendiosa ad Runographiam Scandicam Antiqvam recte intelligendam. En kort underwijsning om Them Gambla Swea-Gotha Runa-Ristning. Uppsala 1675.

Kuvat: Turun kaupunginkirjasto

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s