Vallankumouksen kaikuja Turussa

Ranskan vallankumous oli ensimmäisiä globaaleja tapahtumia siksi, että sen vaikutukset levisivät kaikkiin maanosiin.  Turun kaupunginkirjaston vanhassa kokoelmassakin on useita teoksia, jotka kertovat vallankumouksesta. Aikalaisten näkökulmasta se ei ollut yksittäinen tapahtuma eikä edes muutaman vuoden tapahtumasarja, vaan se vaikutti 1800-luvulla kaikkeen poliittiseen ja yhteiskunnalliseen ajatteluun. Sen nimeäminen oli silti vaikeaa. Suomen kielessä käytettiin 1800-luvun puoliväliin asti lähinnä termejä ’meteli’ ja ’kapina’ viitattaessa suureen mullistukseen. Ruotsiksi vallankumous (revolution) ja kapina (uppror) olivat synonyymejä.

Turku oli Ruotsin valtakunnan merkittävä osa Ranskan vallankumouksen aikana, 15 vuotta myöhemmin se oli Venäjälle kuuluneen suuriruhtinaskunnan länsilaidalla.  Riippumatta kaupungin asemasta paikallinen lehdistö kertoi vain valikoiden vallankumouksesta ja sen seurauksista. Suomessa painetut kirjat sitä tuskin käsittelivät. Tästä huolimatta tapahtumista ja niitä koskeneista keskusteluista tiedettiin paljon. Ulkomaista kirjallisuutta liikkui Turussa paljon ja se välitti lukeneistolle ajankohtaista tietoa.

2_RightsofMan_rajattu

Thomas Paine: Rights of Man

Ranskan vallankumous herätti heti filosofit ja pamfletistit. Keskustelu kävi kiivaana varsinkin kanaalin toisella puolella Britanniassa, jossa oli mahdollista niin ylistää kuin tuomita tapahtumat. Irlantilais-brittiläisen oppineen ja poliitikon Edmund Burken Reflections on the Revolution of France (1790) pyrki vastaamaan Ranskan vallankumoukseen suopeasti suhtautuneille kirjoittajille, joiden mielestä Englannin mainio vallankumous (1688) oli aloittanut universaalien vallankumousten aallon. Burke näki kaikki vallankumoukset paikallisina, tiettyjen olosuhteiden tuotteina. Thomas Paine vastasi ystävänsä tulkintaan Rights of Man -teoksellaan (1791). Hän ei pitänyt kansallisia eroja merkittävinä, vaan korosti vallankumousten tekevän ihmisistä maailman kansansalaisia, joilla kaikilla oli samat oikeudet.

Kun miesfilosofit keskustelivat vallankumouksen ainutkertaisuudesta ja yleismaailmallisuudesta, vallankumouksellisille naisille naurettiin. Tunnetun satiirikon August von Kotzebuen kirjoittama yksinäytöksinen komedia Der weibliche Jacobiner-Clubb (1791) ruotsinnettiin kahden vuoden kuluessa. Ruotsinkieliselle yleisölle esiteltiin näytelmä, joka pilkkasi niin naisia kuin vallankumousta jakobiineja kannattavan rouva Dupportin välityksellä. Satiiri vaikutti yleisöön ainakin Manner-Euroopassa, sillä se sai Wormsissa vuonna 1791 ranskalaiset emigrantit huutamaan kannatustaan kuninkaalle.

5_Oeuvrescomplétes_kork500

Lord Byron (Thomas Gordon): Oeuvres complétes

Teatterista tuli vallankumouksellisuuden päänäyttämö myös Ruotsissa, kun kuningas Kustaa III:a ammuttiin kuolettavasti Oopperan naamiaisissa 16. maaliskuuta 1792.  Murha valaisi huvinäytelmiin ja naamiohuveihin keskittyneen ruotsalaisen näyttämön uusin sävyin. Vain yhdeksän päivää ennen laukauksia Kustaan suojeluksessa ollut Svenska Comiska Teatern oli esittänyt D. G. Björnin huvinäytelmän Den besynnerlige.

Vallankumouksellisuus ei kadonnut 1700-luvun päättyessä ja Napoleonin ottaessa Ranskan yhä tiukemmin haltuunsa. Se jäi elämään eurooppalaisiin suurkaupunkeihin, mutta vallankumouksen henki siirtyi myös historiaan. Monet kirjailijat ja seikkailijat kiinnostuivat ottomaanien hallitsemasta Kreikasta, jonka muinaisuudesta tuli kaikkien demokratioiden esikuva. Lordi Byronin Childe Harold’s Pilgrimage kertoo nuoren miehen matkasta vallankumousten merkitsemän Euroopan halki Ateenan suuruudenaika esikuvanaan. Toisinajattelija Byron toteaa runoelman lopussa kaikkien valtakuntien rapistuvan ja katoavan, kun taas meren aallot ovat ikuisia.

1800-luvun yhteiskunnallinen keskustelu päätyi tavalla tai toisella Ranskan vallankumoukseen ja niihin voimiin, jotka se oli saanut liikkeelle. Vallankumouksen nähtiin katkaisseen monotonisen kehityksen ja sysänneen sen toisille urille. Heinäkuun vallankumous vuonna 1830 ja vuosien 1848–49  levottomuudet tuntuivat olevan jatkoa vuodelle 1789. Saksan pysähtyneisyyttä vastaan kapinoinut kirjailija Heinrich Lauben Die Französische Revolution von 1789 bis 1836 esittikin vallankumouksen historian jatkuneen jo 47 vuoden ajan. Laube toivoi sen jatkuvan vielä kauan.

6_DieFranzösischeRevolution

Heinrich Laube: Die Französische Revolution von 1789 bis 1836

Janne Tunturi
yleinen historia, Turun yliopisto

Kirjat:
1. Edmund Burke: Reflection on the Revolution in France and on the Proceedings in Certainties in London. 10 ed. London 1791.
2. Thomas Paine: Rights of Man. Being an Attack on the French Revolution. 5th ed. London 1791.
3. August von Kotzebue: Fruntimmernas Jacobiner-klubb.  Stockholm 1793.
4. D. G. Björn: Den besynnerlige eller den upprättade oskulden. Stockholm 1792.
5. Lord Byron (Thomas Gordon): Oeuvres complétes. Paris 1827.
6. Heinrich Laube: Die Französische Revolution von 1789 bis 1836. Berlin 1836.

Kuvat: Turun kaupunginkirjasto

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s