Almanakkoja ja sääpäiväkirja

Opintokokoelmaan kuuluu kymmeniä hyllymetrejä tietokirjallisuutta ja kaunokirjallisia teoksia, mutta luetteloinnin edetessä vastaan on tullut myös joitakin erikoisuuksia, jotka eivät tuntuisi kuuluvan painettujen kirjojen joukkoon. Toisaalta tällaiset yllättävät löydöt saattavat lähemmin tarkasteltuna tarjota mielenkiintoisia näkökulmia opintokokoelman muodostumiseen ja osoittautua oikeiksi aarteiksi esimerkiksi henkilöhistorian tutkijoille.

Eräs maaliskuussa luetteloinnin yhteydessä löytynyt erikoisuus oli luokan 84 (Fysiikka ja meteorologia) teosten joukkoon päätynyt käsinkirjoitettu sääpäiväkirja, joka sisältää tarkkoja päivittäisiä muistiinpanoja sääolosuhteista vuosilta 1889-1903. Sääpäiväkirjaa on pitänyt turkulaissyntyinen Axel Reinhold Spoof (1845-1930), joka tunnetaan muun muassa Turun kaupungin ensimmäisenä kaupunginlääkärinä, kunnallispoliitikkona ja lehtimiehenä. Spoof oli myös eräs niistä yksityishenkilöistä, jotka ovat lahjoituksillaan kartuttaneet opintokokoelmaa. Sääpäiväkirja lieneekin päätynyt kirjastoon osana Spoofin kirjalahjoitusta.

Axel Spoofin muistiinpanoja säätilasta vuoden 1893 maaliskuulta

Axel Spoofin muistiinpanoja säätilasta vuoden 1889 maaliskuulta.

Spoof on laatinut ruutupaperille taulukon, johon hän on merkinnyt päivittäin esimerkiksi lämpötilan varjossa ja ilmankosteuden, tuulen suunnan ja voimakkuuden sekä vesi- tai lumisateen esiintymisen. Spoof kirjoitti säämuistiinpanonsa vastaavanlaisille ruutupaperiarkeille vuoteen 1893 saakka ja siirtyi sen jälkeen käyttämään arkkeja, joille oli painattanut valmiin pohjan säämuistiinpanoja varten.

Yksityiskohta Spoofin sääpäiväkirjasta maaliskuun alusta vuodelta 1894.

Yksityiskohta Spoofin sääpäiväkirjasta maaliskuun alusta vuodelta 1894.

Säätilamuistiinpanojen tekeminen on kiinnostanut myös muita 1800-luvulla eläneitä turkulaisia. Luokan 84 teosten joukossa oli myös 1800-luvun almanakkoja, joiden sivuille oli merkitty tietoja sääolosuhteista. Tarkemman selailun jälkeen ilmeni, että almanakkojen omistajat ovat tehneet myös muita kiinnostavia muistiinpanoja, jotka tarjoavat mahdollisuuden kurkistaa 1800-luvun ihmisten arkiseen elämään.

Adolf Lindmanin almanakat vuosilta 1843 ja 1861.

Adolf Lindmanin almanakat vuosilta 1843 ja 1861.

Osa opintokokoelmaan päätyneistä almanakoista on kuulunut Adolf Lindmanille (1821-1874). Lindman oli turkulaisen muurarin poika, joka kouluttautui papiksi ja toimi muun muassa Turun lääninvankilan vankilansaarnaajana. Varsinaisen ammattinsa ohella Lindman oli intohimoinen muinaistutkija, keräilijä, paikalliskuvausten kirjoittaja ja historiallisiin lähteisiin perustuvien muistiinpanojen laatija. Hän oli kiinnostunut myös kirjastotoiminnasta, ja tuli vuonna 1874 valituksi Turun kansankirjaston kirjastonhoitajaksi. Lindman jätti jälkeensä merkittävän määrän kirjallista aineistoa kirjekonseptien, päiväkirjojen, muistiinpanojen ja käsikirjoitusten muodossa, ja hänen kuolemansa jälkeen suuri osa aineistosta siirtyi Turun kaupungille. Aineisto oli aluksi Turun kaupungin historiallisen museon arkistossa, mutta talletettiin 1800- ja 1900-luvun vaihteen jälkeen Turun kaupunginkirjastoon. 1960-luvulla Lindmanin aineisto päätettiin siirtää Turun maakunta-arkistoon. Almanakat ovat saattaneet olla Lindmanin muun kirjallisen jäämistön joukossa, mutta jostakin syystä jääneet aikanaan siirtämättä maakunta-arkistoon.

Opintokokoelmaan kuuluvat Lindmanin almanakat ovat peräisin pitkältä ajanjaksolta, sillä varhaisimmat niistä ovat 1840-luvulta, jolloin Lindman oli vasta parikymppinen. Näiden almanakkojen sivuille Lindman on tehnyt ahkerasti merkintöjä päivittäisistä asioista ja tärkeistä tapahtumista – toisinaan kirjoitettavaa on ollut niin paljon, että muistiinpanosivujen tila on hädin tuskin riittänyt. Vuoden 1842 almanakan viimeisille sivuille tuolloin vielä Turussa opiskeleva Lindman on kirjoittanut lukujärjestyksensä. Vuosikymmenten kuluessa merkintöjä alkaa olla vähemmän ja niiden aiheet muuttuvat: esimerkiksi vuoden 1861 almanakassa on monilla sivuilla vain huomioita säätilasta.

Lindmanin lukujärjestys vuoden 1842 almanakasta. Lukujärjestys on laadittu Turussa 3.2.1842. Oppiaineita ovat olleet mm. teologia, kreikka, maantieto ja laulu.

Lindmanin lukujärjestys vuoden 1842 almanakasta. Lukujärjestys on laadittu Turussa 3.2.1842. Oppiaineita ovat olleet mm. teologia, kreikka, maantieto ja laulu.

Merkintöjä Lindmanin almanakasta huhtikuulta 1861.

Merkintöjä Lindmanin almanakasta huhtikuulta 1861.

 Adolf Lindman oli elämänsä loppuun asti uskollinen almanakankäyttäjä, sillä viimeinen almanakka on peräisin hänen kuolinvuodeltaan, vuodelta 1874. Viimeiset sivut almanakassa ovat vailla merkintöjä, sillä Lindman kuoli marraskuun 19. päivänä. Marraskuun kohdalle on kirjoitettu lyijykynällä: 19 Kl 1/2 dog min fader, Frid öfver hans stoft. Kuolinajan lienee merkinnyt muistiin Adolfin Lindmanin poika Volmar, joka ainoana perheen kuudesta lapsesta saavutti aikuisiän.

Adolf Lindmanin kuolinaika merkittynä vuoden 1874 almanakkaan.

Adolf Lindmanin kuolinaika merkittynä vuoden 1874 almanakkaan.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s